lauantai 31. joulukuuta 2016

se vuoden viimeinen


Kyllä oli mukava joulu.



Poika ja appiukko tulivat viettämään joulua meille tänne maalle.
Perjantaina leivottiin pojan kanssa joulutorttuja ja pipareita.
Appiukko innostui auttamaan meitä ja koristeli piparit.

Jouluaattona lämmitettiin päiväsauna ja vasta sen jälkeen oli jouluruoan aika.
Kilon kinkku riitti hyvin kahdeksi päiväksi vieraille ja meille talonväelle oli valkoista lihaa.
Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittäväksi.


Nyt on vuoden viimeinen päivä ja meillä villa Urpulassa on kaikki hyvin.
Koirat tosin pelkäävät ilotulituksia, mutta pysytellään visusti sisätiloissa ja pidetään telkkarin volume kovalla ettei paukkeet kuulu. 
Onhan täällä huomattavasti rauhallisempaa mitä jouduttiin Helsingissä kestämään 11 vuotta.
Lumet on lähes kokonaan sulanut ja piha on jään peitossa. Viimeinen viikko on kuljettu plussa-asteisessa ilmassa nastakengillä kun tiet ovat pikkuhiljaa sulanut, mutta kuitenkin osin olleet jään peitossa. 
Lupasivat huomisesta lähtien pakkasen kiristyvän, joten märät tiet ja maasto jäätyy uudelleen.


Villa Urpulan väki kiittää kiinnostuksesta blogiin ja toivottaa vierailulle tulevanakin vuonna, nyt kun uusi tietsikka on saatu käyntiin.

Onnekasta Uutta Vuotta teille kaikille!


keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Teknisiä ongelmia



Tietokoneongelmien vuoksi blogissa ei tapahdu päivityksiä toistaiseksi.

Palataan asiaan heti kun mahdollista.
Terveisin Urpulan emäntä.

maanantai 12. joulukuuta 2016

kylmää ja lämmintä





Maanantaina paleltiin ulkona päivällä
ja illalla jännitettiin kynttilänvalossa uutta ruotsalaista telkkariohjelmaa katsellessa.




12 on namivinkki




30-40 kpl.
Tarvitset taikinapyörän tai pieniä "karkkimuotteja".

100g tummaa suklaata
1 dl tummaa siirappia
1 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl pähkinä-tai mantelirouhetta
( 1 tl kanelia )

Rouhi suklaa.
Sekoita  se kattilassa siirapin ja sokereiden kanssa.
Keitä hiljalleen n. 20 min.
Sekoita välillä varovasti muutaman kerran.

Nosta kattila liedeltä ja lisää loput aineet - sekoita hyvin.
Levitä seos leivinpaperin päälle n. puolen sentin paksuiseksi levyksi.

Jäähdytä jääkaapissa tunti tai pari.
Ota levystä karkkeja pienillä muoteilla.
Voit leikata paloja myös esim. taikinapyörällä.
Anna kovettua yön yli.







sunnuntai 11. joulukuuta 2016

eilen iltapäivällä














11 päivän leivontavinkki



Tykkään niin kalajutuista,
tässä yksi sellainen.


6 annosta.
Sulata pakaste-voitaikina huoneenlämmössä 60 min.

1 pkt. (500g) voitaikinaa
250g lohifileetä
250g kylmäsavulohiviipaleita
3 dl risottoriisiä
7 dl vettä
3 munaa
suolaa
valkopippuria jauh.

voiteluun: muna

Levitä voitaikina pöydälle ja leikkaa kahteen palaan.
Kauli taikinapaloja hieman suuremmaksi n. 22x40cm kokoisiksi suorakaiteen muotoisiksi levyiksi.
Keitä risottoriisi kypsäksi suolalla maustetussa vedessä ja anna jäähtyä.
Keitä munia 7 min. - jäähdytä kylmässä vedessä ja viipaloi.
Leikkaa lohi ohuiksi viipaleiksi.

Nosta toinen taikinalevyistä leivinpaperin päälle uunipellille.
Lado taikinakevyn päälle kerroksittain keitettyä riisiä, lohiviipaleita, riisiä,
 kylmäsavulohta ja munaviipaleita.
Jätä pari senttiä reunoilta vapaaksi täytteestä.
Mausta kerrokset suolalla ja valkopippurilla.

Voitele taikinan reunat munalla ja aseta päälle kansitaikina.
Painele haarukalla reunat yhteen ja leikkaa ylimääräinen taikina pois.
Voitele piirakka munalla.
Pistele pintaan haarukalla muutamia reikiä.

Paista 200 asteessa 25-30 min., kunnes taikinakuori on kauniin kullankeltainen ja rapea.




lauantai 10. joulukuuta 2016

pakkaspäivä


Lauantaina lauleltiin 


Tänään käytiin Asikkalan Karisalmen sillalla.
Oli pirteä -8 asteen pakkanen ja harmillisen pistävä viima.
Maisemat oli upea  ja huomenna laitan kuvia lisää.
Tämä ilta meni jännittäessä Saara Aallon lauluesitystä.
Ja hyvinhän mimmi lauloi - loistava esitys.




kymppi-päivän vinkki





2 munaa
2 dl sokeria
100g  voita / margariinia sulatettuna
1 dl maitoa
3 dl vehnäjauh.
2 tl leivinjauh.
2 rkl kaakaojauhetta
2 banaania

Vaahdota munat ja sokeri.
Lisää maito ja sulatettu rasva.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
Murskaa banaanit haarukalla ja lisää taikinaan.
Jaa taikina muffinivuokaan tai paperisiin vuokiin.
Paista  uunin keskitasolla  200 asteessa  12 - 15 min.
Valmiit muffinit voit koristella mielesi mukaan .
koristevinkki: tomusokeria  tai kermavaahtoa ja karkkimuruja.
Minä pakastin muffinit joulua ajatellen ja koristelen vasta ennen tarjoilua.











perjantai 9. joulukuuta 2016

hupsista






Hienosti se lumilinko heittää lumet - osui hienosti kanervaruukkuun.
Kyllä Urpulan emäntä on taitava 😁




9. perjantaina ruisruutuja






5 dl vettä
2 tl suolaa
2 rkl sokeria
0,5 dl öljyä
1 pussi kuivahiivaa
4 dl ruisjauhoja
5 dl vehnäjauh. / 2.5 dl vehnäj. + 2,5 dl sämpyläj.
( minä laitoin osaksi spelttijauhoa )

Lämmitä vesi 42 asteiseksi.
Lisää suola, sokeri ja öljy.
Sekoita kuivahiiva jauhoihin.
Lisää jauhot taikinanesteeseen ja sekoita tasaiseksi
(jää yllättävän löysäksi).
Kumoa taikina leivinpaperilla vuoratun pellin päälle.
Ripottele taikinan pinnalle reilusti ruisjauhoja ja taputtele tasaiseksi levyksi.
Leikkaa levy taikinapyörällä neliöiksi.

Anna kohota lämpimässä paikassa 30-40 min.

Paista 225 asteessa n. 20 min.

torstai 8. joulukuuta 2016

sumuinen kylän raitti





Välillä suojakeli, sitten yllättäin kova pakkanen, mikä muuttuu vesisateeksi.
Jokainen päivä niin erillainen.
Tänään vielä eilen satanut lumi pysynyt maassa, lämpötila plussan puolella ja sumua.

kahdeksantena vinkkinä


Tuttu ja turvallinen herkku


2 kpl

2 dl maitoa
25 g hiivaa
1 muna
1/2 - 1 dl sokeria
1/2 tl suolaa
n. 9 dl vehnäjauhoja
75 g margariinia

täyte:
2 rkl margariinia / voita
2 rkl sokeria
2 tl kanelia

voiteluun: 1 muna

kuorrutus:
1 dl tomusokeria
3/4-1 rkl vettä

Liota hiiva haaleaan maitoon.
Lisää muna, sokeri, suola, jauhot ja pehmeä margariini.
Alusta taikina tasaiseksi ja anna sen kohota lämpimässä paikassa.

Vaivaa kohonnut taikina leivinpöydällä notkeaksi ja jaa se kahteen osaan.
Kaaviloi palat ohuiksi levyiksi.
Levitä kummallekin levylle täytteeksi ohut kerros margariinia ja ripottele pinnalle sokeria ja kanelia.
Kääri levyt rullalle ja leikkaa ne 4-5 cm leveiksi paloiksi.
Asettele palat lähekkäin, mutta irti toisistaan, voideltuun irtopohjaiseen vuokaan tai tavalliseen tasapohjaiseen vuokaan - halkaisija n. 24 cm.
Anna pullan kohota peitettynä.

Voitele kohonnut bostonpulla munalla.
Paista  uunin alimmalla tasolla n. 20 min.

Sekoita tomusokerista ja vedestä kuorrutustahna ja koristele jäähtynyt pulla.




keskiviikko 7. joulukuuta 2016

kiitos postista




On kiva saada postin, 
etenkin kirje ystävältä monen sadan kilometrin päästä.




suolainen seiskapäivän vinkki


12-15 palaa

4 dl vettä
25g hiivaa
2 tl suolaa
12 tl sokeria
n. 8dl vehnäjauhoja
1 prk (150g) oliiveilla ja valkosipulilla maustettua salaattijuustoa
3/4 dl paloiteltuja aurinkokuivattuja tomaatteja

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen.
Lisää suola,sokeri ja kaksi desiä vehnäjauhoista vatkaten.
Lisää muutama ruokalusikallinen juuston mausteöljyä ja loput jauhot
ja alusta löysäksi taikinaksi.
Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi.
Valuta taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja taputtele paksuhkoksi levyksi jauhojen avulla.
Anna kohota peitettynä 15 min.
Tee sormella kuoppia taikinaan ja painele niihin juustoy, oliivit ja tomaatit.
(Itse en tykkää oliiveista, mutta ne antaa hyvän maun )
Pirskota taikinalevyn päälle loput mausteöljyistä.
Paista 225 asteessa uunin keskitasolla n. 30 min.

Anna jäähtyä ririlällä peittämättä.

tiistai 6. joulukuuta 2016

kiitos veteraanit


Kiitos itsenäisestä Suomesta!

Suomi 99v.



Juhlikaamme siis yhdessä vuosipäiväämme.




6.n päivän namivinkki



n. 45 kpl.

2 dl kermaa
2,5 dl sokeria
50g voita tai margariinia
2 rkl kaakaota
50g (n. 1 dl) manteleita

Sekoita kerma, sokeri, rasva ja kaakao kattilassa.
Keitä seosta hiljakseltaa n.45 min. 
Sekoita muutaman kerran.
Hienonna mantelit ja sekoita keitokseen.
Nosta  keitosta lusikalla kokkareita leivinpaperin päälle.
Jäähdytä makeiset viileässä paikassa.
Säilytä makeisia kuivassa ja viileässä kannellisessa astiassa.






maanantai 5. joulukuuta 2016

pukin apulaisena


maanantaina  5. päivä


Seuraavaksi lahjapaperiostoksille.


5.s leivontavinkki



Tässä oiva suolainen naposteluvinkki vaikka 
Itsenäisyyspäivän linnanjuhlien katselujen kaveriksi.


12 - 14 kpl

1pkt (150g) graavikirjolohifileesiivuja
2 dl vehnäjauhoja
2 dl hiivaleipäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
pala purjoa
1 muna
ripaus suolaa
3 tippaa tabaskoa (minä jätin sen pois)
3/4 dl juoksevaa/sulatettua margariinia
1 prk (2,5 dl) kolmen juuston ruokakermaa
1 dl tilliä hienonnettuna

Leikkaa kirjolohisiivut pieniksi kuutioiksi.
Sekoita jauhot ja leivinjauhe.
Halkaise ja huuhtele purjo ja pilko pieniksi. 
Kypsennä purjoa mikrossa täydellä teholla, kunnes se on pehmeää.
Vatkaa munan joukkoon mausteet, rasva ja kerma.
Kaada jauhoseos muna-kermaseokseen.
Lisää jäähtyneet purjot, lohikuutiot ja hienonnettu tilli.
Jaa taikina muffinipellille tai muffinivuokiin.
Paista 225 asteessa uunin keskitasolla n. 20 min.



sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Ruusuja ja purevaa pakkasta




Olen hurmioitunut saamiini valkoisiin ruusuihin, 
jotka sain tulevien synttärieni johdosta.

Pakko mainita tämän päivän säästä.
Aamulla hyytävän kylmä tuuli ja -11 astetta pakkasta - koira piti kantaa kotiin kun tassuja paleli niin kovin, ettei pystynyt kävelemään.  
Ja illalla  toistakymmentä senttiä lunta ja lämpötila plussan puolella.
Huomenna aamulla lumilinko pöösee hommiin.




4.s herkku


Tykkäätkö enemmän kakuista vai muffinseista?

Meillä jos pakkasesta löytyy sekä kuivakakkua, että muffinseja, niin otan kyllä mieluiten muffinssin - vaikka se olisi tehty samasta taikinasta.
Myös tällä ohjeella voi tehdä sekä kakkua sekä muffeja.


200 g voita tai margariinia
2 1/2 dl sokeria
3 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauh.
1 dl kermaa tai maitoa

2 rkl kaakaota
1rkl vaniljasokeria
tai
1/2 - 1 sitruunan/appelsiinin raastettu kuori

Voitele ja jauhota esim. pitkulainen 1,5 litran  vuoka.
Vaahdota rasva ja sokeri.
Lisää munat yksi kerrallaan koko ajan sekoittaen.
Lisää jauho+leivinj. seos sekä neste.

Ota toiseen kulhoon 1/3 taikinasta ja sekoita siihen kaakao.
Mausta loput taikinasta vaniljasokerilla tai appelsiini/sitruunan kuorella.

Laita puolet vaaleasta taikinasta vuokaan.
Sen jälkeen tumma taikina ja päällimmäiseksi loput vaaleasta taikinasta.
Muffinssi vuokiin samalla periaatteella molempia taikinoita.
Lopuksi vedä haarukalla taikinaa niin, että valmis kakku saa marmorisen kuvioinnin.

Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla n. 60 min.
Muffinsseja olen paistanut  200 asteessa n. 15 min.



lauantai 3. joulukuuta 2016

kokovartalo-jäädytys







Ei pelkästään pakkanen palelluttanut, vaan se jäätävä viima
pureutui takin sisälle saaden aikaan kokovartalo-jäädytyksen.
Rannassa kävimme vain kääntymässä, tänään ei maisemia pystynyt ihailemaan - oli vain kiire kotiin lämpimään.


3.s herkkuvinkki




30 - 40 kpl

1 1/2 dl kuohukermaa
300 g tummaa suklaata
100 g voita
1/2 dl sokeria
1-2 rkl vaniljasokeria
1 tl kanelia
2-3 dl kuivattuja pieniä aprikoosinpaloja

pinnalle:
1-2ps (150g) Mariannekarkki-rouhetta
(Marianne Crush)

Kiehauta kerma.
Paloittele suklaa ja sulata kuumaan kermaan voin kanssa.
Lisää sokerit sekä kaneli. Sekoita varovasti, kunnes sokerit ovat sulaneet.
Kääntele lopuksi aprikoosipalat massaan.
Jäähdytä ja anna kovettua jääkaapissa vähintään pari tuntia.
Muotoile massasta "epämääräisen" muotoisia palloja.
Pyörittele pallot saman tien Marianne-rouheessa.
Anna kovettua jääkaapissa yön yli.
Pakkaa lahjarasioihin ja säilytä jääkaapissa.



perjantai 2. joulukuuta 2016

munataksi kulkee



¨
Taas niitä saa
sat.sat saa!

2. päivän herkku



Joululeivonnaisia voi jo alkaa leipomaan.Minä ainakin haluan välttää turhaa joulunajan stressiä.
Erimakuiset kuivakakut on helppoja tehdä etukäteen,  viipaloida valmiiksi ja pakastaa.
Sieltä voi ottaa joulun pyhinä tarvittava määrä viipaleita ja koristella vaikka tomusokerilla.
Minä ainakin tykkään, että on montaa sorttia kerralla tarjoiluvadilla.



100 g voita/margariinia
2 munaa
3 dl fariinisokeria
2 tl kanelia
1,5 tl hienonn. kardemummaa
1 tl inkivääriä
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa / 2 tl leivinjauh.
0,5 dl creme fraichea
0,5 dl piimää
1 dl kiinteää puolukkahilloa

Voitele ja jauhota  n.1,5 litran vuoka.
Minä tykkään käyttää noita pitkulaisia kun saa kakun helposti leikattua ja säilöttyä pakkaseen jos ei käy paljon vieraita kerralla.
Sulata rasva ja anna jäähtyä.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi.
Lisää mausteet sekä jauho-soodaseos vuorotellen creme fraichen, rasvan, piimän ja puolukkahillon kanssa.
Nostele taikina vuokaan.
Paista  175 asteessa uunin alaosassa n.60 min.





torstai 1. joulukuuta 2016

kurre kyläili



joulukuun ekana 


Kurre saapui pitkästä aikaa pihallemme. 
Oli mielenkiintoista seurailla sen hassuttelua lintujen ruokintapaikalla.

Tänään lintulaudalla ilokseni sain ihailla vielä kolmea punatulkkua - voi miten kauniita ja pulleita he olivat. Sulassa sovussa kaikki pienet siivekkäät mutusteli herkkuja, tosin harakat tulivat välillä kukkoilemaan ja yrittivät vallata ruokapaikan.



1. päivän herkku



 

100g  huoneenlämpöistä voita
1 dl sokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
4 dl kaurahiutaleita
3 rkl appelsiinin mehua
Kuorrutus: 200g maitosuklaata

Vaahdota voi ja sokeri kevyesti.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne voi-sokeriseokseen mehun kanssa.
Muotoile massasta pieniä palloja.
Laita pallot jääkaappiin kovettumaan vähintään 4 tunniksi - mielellään yön yli.
Kuorrutusta varten sulata suklaa vesihauteessa. Pilko suklaa kuumuutta kestävään kulhoon. Laitakulho kattilan ( jossa kiehuu tilkka vettä) päälle. 
Kuumenna, kunnes suklaa on sulanut.  Älä päästä vesihöyryä suklaan sekaan.
Pyörittele kaurapallot kahden teelusikan avulla suklaassa ja nosta taas leivinpaperin päälle .
Anna suklaan kovettua jääkaapissa yön yli.

Vinkki!
Voit pyöritellä pallot myös kookoshiutaleissa.
Tee kookoskuorrutus heti, kun olet pyöritellyt pallot - tällöin hiutaleet tarttuvat pintaan paremmin.


keskiviikko 30. marraskuuta 2016

ensimmäinen ajo suoritettu



tiistaina lumihommissa


Ensimmäiset lumityöt uudella lingolla.
Lumi pöllysi välillä kuistillekin kun en hogannut ajoissa siirtää tuota tötteröä tupruttamaan lunta toiseen suuntaan. On se aika hauska peli.





tiistai 29. marraskuuta 2016

pakkanen pyllylleen




Kylmä keskipäivä, tuulista ja kylmää   -12 pakkasta.
Iltapäivästä pakkanen meni pyllylleen ja ilta myöhällä alkoi pyryttämään.

maanantai 28. marraskuuta 2016

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Härkistä uuniin


Teki niin pitkästä aikaa mieli makaronilaatikkoa, mutta kun siihen kuuluu laittaa jauhelihaa, niin en ole moneen vuoteen tehnyt enkä syönyt. 
Punaisen lihan syömisen lopetin yli 7 vuotta sitten.
Nyt löysin ohjeen mihin käytetään  Härkistä - se on tehty härkäpavuista. siis täysin kasvipohjainen tuote. Onhan se aluksi erilaisen makuista, mutta kun oppii maustamaan, niin varmaankin tulee yksi suosikeistani. 



Laitoin tuohon löytämäni ( en muista mistä) ohjeen, jos joku kiinnostui.
 Voit muokata sitä omilla mielimausteilla.


Makaronilaatikko Härkiksestä

1 pieni sipuli

1 pkt härkistä
öljyä paistamiseen
2 tl paprikajauhetta
1 tl currya
mustapippuria myllystä
2 tl kuivattua persiljaa
2 tl kuivattua basilikaa
1 tl herbamaresuolaa
1,5 dl ruokakermaa tai esim. kaurakermaa
6,5 dl vettä
1 kananmuna (voi jättää poiskin jos tekee vegaanisen version)
1 pss makaronia



Hienonna sipuli ja kuullota sitä pannulla öljyssä. 

Lisää Härkis ja mausteet ja paista vielä hetki. 
Keitä makaronit puolikypsiksi (n. 5 min.) suolavedessä. 
Valuta lävikössä kuiviksi. 
Sekoita härkispaistos ja makaronit ja kumoa ne uunivuokaan. 
Sekoita munamaito ja kaada se makaroniseoksen päälle. 
Paista heti 200°C uunissa ( kiertoilma 175°C ) n. 45 minuuttia. 


lauantai 26. marraskuuta 2016

pokka pitää


lauantai
26. marraskuuta



On se vaan niin hauska ohjelma
* pokka pitää *



torstai 24. marraskuuta 2016

helpoimman kautta


torstai
24. marraskuuta



En jaksanut leipoa pidemmän kaavan mukaan, vaan kaivoin leipäkoneen esille.
Ihan hyvä leipä siitä tuli - speltti-lese-hiivaleipäjauhoseoksella.


ps. Apua, kuukausi jouluun!



mitä ihmettä . . .



keskiviikko
23. marraskuuta


Nämä kaksi sorsaa, pariskunta
sai minut tänään hämmästymään aikalailla.

En tiennyt, että linnut harrastavat seksiä talvellakin,
niin tuossa kylmässä vedessä - tänään marraskuussa,
ihan meidän silmien edessä,
eivätkä edes pelänneet koiria.

Tekevätkö kaikki linnut niin, vai onko tämä pariskunta yliaktiivinen ?




tiistai 22. marraskuuta 2016

sumusateesta sisälle kahville



tiistai
22. marraskuuta


Päivälenkin varrella asustelee ystäviä, joiden luona kävimme päiväkahvilla.



maanantai 21. marraskuuta 2016

rännimies


maanantai
21. marraskuuta



Pandon tuumailua:
Meidän piti tarkkaan vahtia kun joku vieras mies tuli tontille. Me katottiin ikkunoista ja haukuttiin kovin, mut ei se lähtenyt karkuu.
Se käveli pihalla, laittoi tavaroitaan kuistin pöydälle ja kiipesi  noita tikkaita pitkin ylös piiloon.
Sit se mies piti siellä katolla kovaa meteliä - eikä me nähty mitä se siellä teki.
Mami pyysi sen vieraan miehen sisälle välillä lämmittelemään kun ulkona satoi ja oli kylmää. Pöydällä oli jotain ihanalle tuoksuvia voileipiä ja teetä. Se mies söi niitä, mut voitteks te tajuta - se ei  tajunnut antaa meille maistiaisia.
Sit kun oltiin pihalla se mies piti auton ovia auki, eikä me saatu edes hypätä sen auton sisälle vaikka me oltais haluttu.


Mami kertoi, että se mies tulee vielä huomennakin.
Me joudutaan siis huomennakin vielä vahtihommiin, eikä voida nukkua päiväunia.
On se vaan niin rankkaa.



sunnuntai 20. marraskuuta 2016

räntsade ja tiklit



sunnuntai
20. marraskuuta


Yöllinen vesisade oli aamuksi muuttunut räntäsateeksi.
Maa pysyi jokusen tunnin valkoisena ennenkuin suli pois.





Päivällä pääsin ihastelemaan muutaman tiklin saapumista lintulaudalle. Kunnon kuvaa en niistä saanut, kun kamera ei ollut lähettyvillä enkä halunnut poistua ikkunan äärestä. Puhelimella ei saanut zuumattua lähemmäksi.