perjantai 22. huhtikuuta 2016

sisällä ja ulkona



Kolme pientä sievää...


Kasvihuoneessa on jo muhennosainekset (nokkonen) täydessä kasvussa.
Tosin siirsin ne muualle kasvavaan kun kasvihuone meni remonttiin.


Kaksi vuotta muhinut kompostiaines on nyt tasaista ja "hyvälle"  tuoksuvaa  multaa.
Olen siitä niin onnellinen kuin vasta synnyttänyt tuore äiti vauvastaan (hymyilen).


Kasvihuoneesta otan tiilet ja mullat pois.
Täytän pohjan hiekalla ja harkoilla, kenties laitan puulaatat (jos löydän halvalla) tai tiilet lattiaksi. Kasvit laitan kasvamaan sinne astioihin.



Kasvihuoneesta kaivoin nokkoset tällaisiin kahteen isoon ruukkuun.
Sieltä napsin nokkesenlehtiä ja kuivatan ne.
Meillä kuivatusta nokkosesta kokataan lettuja, keittoa tai muhennosta, laitan sitä leipä-ja sämpylätaikinaan sekä smoothiin.


Enhän minä tuota jouluista katajakrassia raaskinut pois heittää.
Tuossa se nyt vanhan ikkunankarmin  kanssa koristaa pihasaunan seinää.

Tuollainen pioni on esikasvamassa ja pääsee pihalle ilman lämmettyä.
Pihassa oli jo kaksi vaaleanpunaista pioni ja viime vuonna istutin tummanpunaisen ja valkoisen pionin taimet - toivottavasti eivät ole paleltuneet talven aikana.


Ruokakaupasta löysin Italialaisen oliivipuun taimen (9,95euroa).
Oikeastaan mä ihastuin aluksi tuohon saviruukkuun.
Toivottavati ei ainakaan heti kuolisi mun hortonomitaidoilla.


Olohuoneessa on miehen hankkima  Pauligin ikivanha puuarkku.
Tykkään siitä kovasti.


Ensimmäiset rikkinäiset kumpparit - ainakin 100 vuotta vanhat - 
pääsi koristamaan portin pieleen.



*   *   *



lauantai 16. huhtikuuta 2016

nimetön oranssi



Tälle leikkokukalle en tiedä nimeä,
tai kyllähän myyjä sen kertoi .... en vain tajunnut kirjoittaa sitä ylös.
Jos tiedät tämän nimen, niin kerrothan sen minulle.


Ostin tänän 29.2




ja 8.4 oli viimeiset nuput auennee.



Aika kestävä leikkokukka
- vai mitä mieltä olet?



*   *   *



kaunokainen





Tämä kaunokainen pääsee pihalle punaisten kaunokaisten luokse heti kun ilmat sen sallii.


*   *   *

kevät hyasintit







Ei nämä sitten olekaan pelkästään joulukukkia . . . 
Sipulit pääsevät kukkapenkkiin kunhan ilmat sen sallii.


*   *   *



(viimeinen) kevään jäätilanne



Päijänteen rantaa 15.4.2016



Tummempi osa on  jäätä,
eli aika paljon on vielä jäätä päijänteessä Vääksyn kohdalla.


*   *   *

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Suomen kielen päivä



9 päivä huhtikuuta
on
suomen kielen päivä.

Lisäksi se on
Mikael Agricolan  ja Elias Lönnrotin merkkipäivä.




Mikael Agricola syntyi  vuonna 1510 Pernajassa  ja kuoli 9.4.1557.



Elias Lönnrot syntyi 9.4.1802 Sammatissa ja kuoli19.3.1884.



*   *   *

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

kalasaalis




Ihan kiva kalakauppias meillä,
tuoretta kalaa suoraan Vesijärveltä kotiportille.


*   *   *

perjantai 1. huhtikuuta 2016

tänään ja vuosi sitten


Me asutaan Alaskassa . . . 
Kun muilla on nurmikko jo vihreänä ja kevätkukat kukkii,
on meidän pihalla vielä lunta ja jäätä.


Tässä vertailu meidän pihan lumitilanteesta 
tänään ja vuosi sitten huhtikuun ekana päivänä.





Niin ja koiralenkillä ihailin erään pihan kukkivia krookuksia.


*   *   *