Aamupuuhat ja kyläilyä

Iltapäivälenkillä käytiin appiukon luona sapuskaa laittamassa ja kotiopäin kävellessä oli jo pimeys laskeutunut Vääksyyn.  Onneksi olin tajunnut ottaa koirille mukaan valopannat, niin näkyivät paremmin vaikka kävelyteitä pitkin kuljittiinkin.

Kuten kuvasta näkyy, on täällä Asikkalassa ihan kiitettävästi tuota lunta satanut.

*  *  *  *

11. päivä kohti joulua

En tiedä mihin tämä päivä karkasi - aika vaan kului hurjan nopeasti.

Pitkästä aikaa sairastelun jälkeen ensimmäinen kävelylenkki koirien ja miehen kanssa.
Kyllä otti koville.

Kävelypolut oli jäiset ( onneksi oli nastakengät),
kylmä viima puhalsi kasvoihin, mutta sisältäpäin oli tuskan hiki
- voimat kyllä niin vähissä lähes kolmen viikon makoilun jäljiltä.

Yhtään valokuvaa en metsästä tajunnut ottaa,
enkä koko päivänä kuvannut muuta kuin meidän tyttöjen makoilua sohvalla.

viikon varrelta

Vokkaaminen on  tällä hetkellä mieluisin tapa valmistaa sapuskaa.

Vierailin tällaisen hurmurin Ukko Matikaisen luona.

Alkuviikosta oli jo mukavan "keväinen" ilma ja puiden alusetkin oli sulaneita,

mutta tuo eilinen hiton lumimyrsky vei kevätfiilikset kokonaan.

Ihan nälkä tulee kun katselee ( ja muistelee) tekemiäni eväitä.

Koirulit tykkää ihan himona tuosta porkkanasosekeitosta vaikka siinä maistui inkivääri.

Ja Amore ottaa mukisematta jokailtaisen kipulääkkeensä tuohon sosekeittoon sekoitettuna.

Tuo viimeisin lumimyrsky keskiviikkoillasta ttämän päivän iltaan oli aikamoinen. Taukoa lumisateesta taisi olla pari-kolme tuntia, minkä käytin tietenkin pihan lumitöissä.

Ja kaiken lisäksi niksautin selkäni kun lapioin aura-auton portin eteen tuuppaamat lumet.

Illan olen siis maannut lattialla kun lonkka on niin  pirun kipeä, ettei istuminenkaan onnistu.

Onneksi on tuo aidattu piha, minne voin koirat päästää iltapissalle.
Ei oikein innosta (ei kykene) lähteä könyämään lenkille.

läpi meni

Kyllä on Urpulan emäntä onnellinen.

Olen niin happy kun 15 vanha "hurttavankkuri" meni katsastuksesta läpi.

Olin jo laskeskellut säästöjäni, että riittävätkö mahdolliseen remonttiin, 

nuo jarrut jotenkin rohisee.

Mutta ei edes maininnut moisesta.

Kävi hyvä tuuri ja nyt saa taas kuskata tuollaista akkalaumaa.

rännimies

maanantai

21. marraskuuta

Pandon tuumailua:

Meidän piti tarkkaan vahtia kun joku vieras mies tuli tontille. Me katottiin ikkunoista ja haukuttiin kovin, mut ei se lähtenyt karkuu.

Se käveli pihalla, laittoi tavaroitaan kuistin pöydälle ja kiipesi  noita tikkaita pitkin ylös piiloon.

Sit se mies piti siellä katolla kovaa meteliä - eikä me nähty mitä se siellä teki.

Mami pyysi sen vieraan miehen sisälle välillä lämmittelemään kun ulkona satoi ja oli kylmää. Pöydällä oli jotain ihanalle tuoksuvia voileipiä ja teetä. Se mies söi niitä, mut voitteks te tajuta - se ei  tajunnut antaa meille maistiaisia.

Sit kun oltiin pihalla se mies piti auton ovia auki, eikä me saatu edes hypätä sen auton sisälle vaikka me oltais haluttu.

Mami kertoi, että se mies tulee vielä huomennakin.

Me joudutaan siis huomennakin vielä vahtihommiin, eikä voida nukkua päiväunia.

On se vaan niin rankkaa.

vuosi sitten ja tänään

tiistai

15. marraskuuta

Vuosi sitten 15 . marraskuuta ei ollut lunta.

Tänään vielä on, mutta säätiedotus on uhkaillut sateiden saapumista.

mukava päivä

maanantai

14. marraskuuta

Ystävä tuli yökylään

 - ja tytöt tykkäs.

ulkoilutusta

torstaina

13. lokakuuta

Illalla ulkoilutin niitä ihania Pomareita, joista on kuva edellisessä postauksessa.  

Ihan ekaa kertaa ja kyllä jännitti kun niissä on se  korko - normikokoinen (pieni) mutta kuitenkin korko.  En ole korollisia kenkiä käyttänyt vuoteen - en sen viime syksyisen nilkkaleikkauksen jälkeen.

No nyt valjastin nilkkani (laitoin molempiin jalkoihin nilkkatuet) ja erikoispohjalliset ja sujahdin kenkiin. Ja hyvältä tuntui - tosin kävely tuntui lonkissa, johtui niistä koroista.

No joo, ulkoilutin samalla koirulaisia ja ukko-kultaanikin.

Ps. jalkoihin ei tullut rakkoja, eikä nilkat kipeytyneet

- ovat ainakin tällä hetkellä oikein mukavan tuntuiset kengät.

Kävelyä niillä kengillä tosin täytää edelleen harjoitelle, enkä yksin uskalla lähteä koirien kanssa kävelemään ne jalassa. Jännittää, että nilkka pettää uudestaan ja taas murtuu ranne.

kävi vieraita

torstai
28. heinäkuuta

Kiitos Selkiksen hoitoavusta.

*   *   *

pieniä onnen hetkiä paratiisissani

ja paratiisin ulkopuolelta.

Maisemat sävähdyttävät edelleen mieltäni. Täällä maalla on vaan niin kaunista, se herkistää. Mahtavatkohan jo kauemmin täällä asuneet ihmiset huomata sitä - tajuavatko ollenkaan minkä "kultakimpaleen"  ympärillä he asuvat - osaavatko arvostaa tätä luonnon herkkyyttä . . . ?

Ehkä minä olen vain herkistynyt sen 5 vuoden takaisen burnout´in jäljiltä.

No, onneksi mä koin sen totaalisen pysähtymisen, muuten mä vaan höyrypäissäni kulkisen laput silmillä eteenpäin, enkä näkisi kaikkea tätä kauneutta.

 

Vääksyyn on saapunut paljon kesäasukkaita.

Sain kuvata hieman erilaisia matkalaisia - maahanmuuttajia Espanjasta.

Bongasin myös tällaisen hauskasti koristellun pikkuauton.

Lahdessa kävin keskussairaalassa jutskailemassa työkunnostani.

Ei taida musta enää olla työntekijäksi - sen verran olen siipeeni saanut elämältä.

Lyhyitä reissuja maailmalla lukuunottamatta viihdyn meidän omassa pienessä paratiisissamme. Täällä on hyvä olla - täällä sielu lepää eikä huolet paina.

Onhan täällä tosin koko ajan jotain tekemistä, ei täällä laiskotella. Aina on rikkakasvien kuoputtelua, kasteluhommia ym. ym. - mutta kun minä tykkään touhuta sellaisia hommia.

Pimutkin saa vapaasti kulkea avonaisesta ovesta mielensä mukaan ulos ja sisälle.

Viileämmällä viihtyvät enemmän pihalla, helteellä ovat ennemmin sisällä ja vahtivat tonttia ikkunasta.

Tykkään siitä, etä pihassa on elämisen jälkiä.

Tarkoitan sitä, että rikkaruohoillakin on lupa kasvaa, en ole koko ajan niitä kitkemästä.
Mies on asiasta tosin eri mieltä
 - toisinaan hän ihan hysteerisena kurvailee ruohonleikkurin kanssa pitkin pihaa otsa hiestä märkänä .... hyvä ettei sydäriä saa touhottaessaan.

Minä tykkään, että pensaiden oksat saa roikkua ja repsottaa.

Tykkään myös laittaa pikkujuttuja roikkumaan oksiin ja koukkuihin.

Tykkään ruostuneista koristeista - siis tykkään ruosteen väristä.
Onneksi kirppareilta välillä löytyy vanhoja koristeita pihalle - kaupoista en niitä raaski ostaa kun ovat tuhottoman kalliita.
Kierrättäminen on  mun juttu.

Aamutuimaan on ihana kävellä paljain jaloin kasteisen nurmen poikki puutarhaan hakemaan persiljaa, salaattia ja ruohosipulia sämpylän päälle. Kurkkuja olen jo saanut viikon verran kasvihuoneesta, tomaatit ovat vielä raakileita . . .  kohta niitäkin pääsee maistamaan.

Rikki mennyt lyhty on mitä parhain amppeli lopelialle.

Raparperi innostui vihdoinkin kasvamaan.
Tuohon vasemmalle puolelle istutin eräältä rouvalta saadut juhannusruusun juurakot.
 Laitoin tuollaisen risuista kyhätyn aitatekeleen esteeksi noiden rakkilaisten vuoksi.

Jos ne ruusut lähtee kasvamaan, siirrän raparperin toiseen kohtaa ja lisään ruusua lisää.

Tuossa takana oleva aita on matala ja koiria usein kiinnostaa sen takana oleva villiintynyt tontti.
Vielä eivät ole sinne hypänneet kun hätäpäissäni tökin kuivia risuja aitaan kiinni.
Kaiken lisäksi jonkun vapaana vaeltava kissa käyttää tuota ruohottunutta tonttia kulkureittinään ja tottahan toki meidän metsästysviettiset koirat sen haistavat.

Mutta lyhyesti sanottuna täällä elellään leppoista "maalaiselämää" satoi tai paistoi
ja löydetään joka päivä uusia pieniä ihmetyksen aiheita.

Toivon teille jokaiselle myös levollista elämä
ja toivottavasti sinäkin olet löytänyt oman pienen paratiisisi.

Rakkaudella
Amore, Selkis, Pando
sekä Urpulan emäntä ja isäntä

*   *   *

muut relaa kun Selkis vahtii

Kuvattu 16.4

kevään tunnelmia

*   *   *

unohdin kokonaan

Nämä kuvat piti laittaa blogiin jo 12.3,

mutta unohdin ne kokonaan tuonne valokuvaviidakkoon.

*   *   *