maanantai 28. maaliskuuta 2016

pääsiäinen




Sisällä kukat puhkeavat kukkaa nopeasti.




Toisin on ulkona.
Olen pitänyt narsissit kylmästä ilmasta ja  -10 asteen pakkasista johtuen piilossa havujen suojassa,


Vasta eilen "sukkasunnuntaina" poistin havut 
ja narsissit pääsivät nauttimaan kevään lämpimimmästä päivästä.


*   *   *

3 vuotta sitten






Löysin arkistoista kuvan 3 vuoden takaa.



*   *   *


lauantai 26. maaliskuuta 2016

torstai 10. maaliskuuta 2016

pakene pihalta



Anteeksi,
sinä pieni kaunis paksuhäntä.



Jouduin häätämään sinut pihaltamme.
Oman turvallisuutesi vuoksi, älä tule meidän pihalle.


Lisäksi pelkään, että meidän podencot lähtevät jahtaamaan sinua
( metsästyskoiria kun ovat )
ja hyppäävät aidan yli perääsi.


*   *   *




kivi kerrallaan



Tänään taas harmaa päivä,
mutta tiedän . . .



Kyllä kevät tulee esille vaikka 
kivi 
kerrallaan 
- kunhan jaksan sitä odottaa .



*   *   *






keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

mieltä hyväilee



Varhain aamulla saatiin sankka lumisade niskaamme, kun Selkiksen kanssa käytiin pihatarkastuksella. Takaisin sänkyyn ja pari tuntia vielä untenmailla.


Päivällä saimmekin nauttia mieltä hyväilevästä auringonpaisteesta.





Päivällä lähdettiin rannalle nauttimaan auringosta.
Vesijärven ranta kylpi auringosta.




Nyt viimeistään on hankittava kunnon aurinkolasit.


ps. ilta olikin kipua ja tuskaa.
Nivelrikko-polvi ei tykännytkään lumessa rämpimisestä.
No. nappia naamaan ja koisimaan, eiköhän se jossainvaiheessa rauhoitu.


*   *   *


lauantai 5. maaliskuuta 2016