lauantai 31. joulukuuta 2016

se vuoden viimeinen


Kyllä oli mukava joulu.



Poika ja appiukko tulivat viettämään joulua meille tänne maalle.
Perjantaina leivottiin pojan kanssa joulutorttuja ja pipareita.
Appiukko innostui auttamaan meitä ja koristeli piparit.

Jouluaattona lämmitettiin päiväsauna ja vasta sen jälkeen oli jouluruoan aika.
Kilon kinkku riitti hyvin kahdeksi päiväksi vieraille ja meille talonväelle oli valkoista lihaa.
Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittäväksi.


Nyt on vuoden viimeinen päivä ja meillä villa Urpulassa on kaikki hyvin.
Koirat tosin pelkäävät ilotulituksia, mutta pysytellään visusti sisätiloissa ja pidetään telkkarin volume kovalla ettei paukkeet kuulu. 
Onhan täällä huomattavasti rauhallisempaa mitä jouduttiin Helsingissä kestämään 11 vuotta.
Lumet on lähes kokonaan sulanut ja piha on jään peitossa. Viimeinen viikko on kuljettu plussa-asteisessa ilmassa nastakengillä kun tiet ovat pikkuhiljaa sulanut, mutta kuitenkin osin olleet jään peitossa. 
Lupasivat huomisesta lähtien pakkasen kiristyvän, joten märät tiet ja maasto jäätyy uudelleen.


Villa Urpulan väki kiittää kiinnostuksesta blogiin ja toivottaa vierailulle tulevanakin vuonna, nyt kun uusi tietsikka on saatu käyntiin.

Onnekasta Uutta Vuotta teille kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti