Kahta ei jaksa kantaa
Tänä syksynä on pihlaja ilostuttanut meitä upealla väriloistollaan, oksat roikkuvat painosta pulleita ja punaisia marjoja.
Pihlajanmarjoja - mieli tekisi niitä kaunokaisia maistaa, mutta on maltettava odottaa pakkasen puraisua, sen jälkeen marjan mausta tulee lempeä ja täyteläinen.
Kuinka monena syksynä olemme puolison kanssa tuumailleet kuinka maukasta viiniä pihlajanmarjoista tulisikaan. Niin varmaan tulisi, tosin lumen tultua maahan mieheeni iskee talvimasennus ja viinin teko jää.
Kenties vielä tämän kerran yrittäisin miestäni innostaa viinintekoon - hän on expertti siinä hommassa;
hän mittailee ja laskee "ökseleitä", sihtaa sakkaa pois ja höpöttää viinipönikälle - hassua, sillä hän hyvin, hyvin harvoin juo alkoholia. Minun tehtäväksi jää se helpoin - maistelu.
Kylmiin talvi-iltoihin on varastossa kypsymässä mustaviinimarjoista pari vuotta sitten valmistettu "Tumma huokaus", niin maukas ja lämmittävä. Eikä siinä potkua paljon tarvitse olla, maku ratkaisee - ja puolisoni hallitsee sen homman 😍
Silti vielä pähkäilen otsikkoa, minkä olen aikoinaan kuullut äitini ja mummoni monena syksynä sanovan: pihlajan oksat ei kahta kanna - lunta eikä marjoja. Joten, jos on paljon marjoja oksilla, tulee vähäluminen talvi .... vai miten se olikaan?
Mitä mieltä sinä olet asiasta?
Joka tapauksessa nautitaan täysin sydämin harmaan vuodenajan punaisista väriloisteista ❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti