pieniä onnen hetkiä paratiisissani

ja paratiisin ulkopuolelta.

Maisemat sävähdyttävät edelleen mieltäni. Täällä maalla on vaan niin kaunista, se herkistää. Mahtavatkohan jo kauemmin täällä asuneet ihmiset huomata sitä - tajuavatko ollenkaan minkä "kultakimpaleen"  ympärillä he asuvat - osaavatko arvostaa tätä luonnon herkkyyttä . . . ?

Ehkä minä olen vain herkistynyt sen 5 vuoden takaisen burnout´in jäljiltä.

No, onneksi mä koin sen totaalisen pysähtymisen, muuten mä vaan höyrypäissäni kulkisen laput silmillä eteenpäin, enkä näkisi kaikkea tätä kauneutta.

 

Vääksyyn on saapunut paljon kesäasukkaita.

Sain kuvata hieman erilaisia matkalaisia - maahanmuuttajia Espanjasta.

Bongasin myös tällaisen hauskasti koristellun pikkuauton.

Lahdessa kävin keskussairaalassa jutskailemassa työkunnostani.

Ei taida musta enää olla työntekijäksi - sen verran olen siipeeni saanut elämältä.

Lyhyitä reissuja maailmalla lukuunottamatta viihdyn meidän omassa pienessä paratiisissamme. Täällä on hyvä olla - täällä sielu lepää eikä huolet paina.

Onhan täällä tosin koko ajan jotain tekemistä, ei täällä laiskotella. Aina on rikkakasvien kuoputtelua, kasteluhommia ym. ym. - mutta kun minä tykkään touhuta sellaisia hommia.

Pimutkin saa vapaasti kulkea avonaisesta ovesta mielensä mukaan ulos ja sisälle.

Viileämmällä viihtyvät enemmän pihalla, helteellä ovat ennemmin sisällä ja vahtivat tonttia ikkunasta.

Tykkään siitä, etä pihassa on elämisen jälkiä.

Tarkoitan sitä, että rikkaruohoillakin on lupa kasvaa, en ole koko ajan niitä kitkemästä.
Mies on asiasta tosin eri mieltä
 - toisinaan hän ihan hysteerisena kurvailee ruohonleikkurin kanssa pitkin pihaa otsa hiestä märkänä .... hyvä ettei sydäriä saa touhottaessaan.

Minä tykkään, että pensaiden oksat saa roikkua ja repsottaa.

Tykkään myös laittaa pikkujuttuja roikkumaan oksiin ja koukkuihin.

Tykkään ruostuneista koristeista - siis tykkään ruosteen väristä.
Onneksi kirppareilta välillä löytyy vanhoja koristeita pihalle - kaupoista en niitä raaski ostaa kun ovat tuhottoman kalliita.
Kierrättäminen on  mun juttu.

Aamutuimaan on ihana kävellä paljain jaloin kasteisen nurmen poikki puutarhaan hakemaan persiljaa, salaattia ja ruohosipulia sämpylän päälle. Kurkkuja olen jo saanut viikon verran kasvihuoneesta, tomaatit ovat vielä raakileita . . .  kohta niitäkin pääsee maistamaan.

Rikki mennyt lyhty on mitä parhain amppeli lopelialle.

Raparperi innostui vihdoinkin kasvamaan.
Tuohon vasemmalle puolelle istutin eräältä rouvalta saadut juhannusruusun juurakot.
 Laitoin tuollaisen risuista kyhätyn aitatekeleen esteeksi noiden rakkilaisten vuoksi.

Jos ne ruusut lähtee kasvamaan, siirrän raparperin toiseen kohtaa ja lisään ruusua lisää.

Tuossa takana oleva aita on matala ja koiria usein kiinnostaa sen takana oleva villiintynyt tontti.
Vielä eivät ole sinne hypänneet kun hätäpäissäni tökin kuivia risuja aitaan kiinni.
Kaiken lisäksi jonkun vapaana vaeltava kissa käyttää tuota ruohottunutta tonttia kulkureittinään ja tottahan toki meidän metsästysviettiset koirat sen haistavat.

Mutta lyhyesti sanottuna täällä elellään leppoista "maalaiselämää" satoi tai paistoi
ja löydetään joka päivä uusia pieniä ihmetyksen aiheita.

Toivon teille jokaiselle myös levollista elämä
ja toivottavasti sinäkin olet löytänyt oman pienen paratiisisi.

Rakkaudella
Amore, Selkis, Pando
sekä Urpulan emäntä ja isäntä

*   *   *