maanantai 13. maaliskuuta 2017

lumivertailu



Kertoivat, että kevät on tulossa 
ja että tällä viikolla alkaa lumet sulamaan. 
Siksipä laitan vertailuksi lumitilanteen viime vuodelta tältä vuodelta samana päivänä.


Aika lailla saman verran on lunta.
Toisin oli pari vuotta sitten.


Vuonna 2015 oli kevät aikaisemmassa.
Täysin samanlaista kuvaa en löytänyt, mutta alemmassa kuvassa näkyy sama alppiruusu kuin ylemmissä kuvissa ja pihalta on jo osittain lumi sulanut.


Katsotaanpa mikä on tilanne viikon kuluttua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti