lauantai 14. syyskuuta 2019

Taksvärkki-perjantai

13.9.2019
Minä sain ilokseni apulaisen taloon. Täällä meidän Asikkalan kunnassa oli koululaisilla Taksvärkki-päivä, eli opiskelijat etsivät itselleen sellaisen työnantajan päiväksi, joka lahjoittaa Unicefin keräykseen koululaisen työpalkan ( 15-20 €). Tämän vuoden keräyskohde oli nuoret. 
Kyllähän meillä töitä riittää vaikka koko luokalliselle. Säästä riippuen suunnittelinkin joko sisä-tai ulkohommia. Päädyimme ensin koiranulkoilutukseen ja sitten pihapuuhiin. Meillä oli Hollannista tilattu 150 kartiotuijan ruukkutainta, mitkä piti siirtää aidan viereen odottamaan istutusinspiraatiota. Onneksi sää suosi meitä puuhissamme ja pystyimme pihalla puuhastelemaan kivan aj an. Välillä tietenkin oli lakisääteiset ruoka-, välipala- sekä koirienrapsuttelutauot. Minun mielestä meillä oli kiva päivä, toivottavasti myös apulaiseni mielestä. Meillähän puutarhasta löytyy aina hommia. 
Ensivuonnakin hän on tervetullut, jos ei muita hommia löydä.  Iso kiitos M ❣️

Ps. Kuva tulee myöhemmin, jos vanhemmat antavat sen julkaista.
Lupa kuvan julkaisuun saatu😉

Kiitos tästä päivästä 🌱🍁🌿





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti